12.04.2009 - 13:49
Ja pääsiäiskukon munien etsimistä... Hienosti se oli jemmannut ne ei ihan heti löytynyt, paitsi Nea. Tuli takapihalle ja heti oli kädessä suklaamuna.

Rajamäen rykmentti

Kissa kirnauskis

10.04.2009 - 13:48
Esikoinen täytti 7v 3.3. jota sitten juhlistettiin viikonloppuna. Ensin oli kavereita ja sitten seuraavana päivänä hieman sukulaisia kyläilemässä.
28.03.2009 - 08:33
Nuorin täytti sitten vuoden. Pitihän sitä juhlistaa ihan isommallakin porukalla. Kauheasti tuli kaikkea kivaa lahjaksi, enimmäkseen vaatteita (muistaisin vielä kirjoittaa nämä vauvakirjana ylös kuten joulunkin). Mieluisin lahja taisi kyllä olla nuo Brion ihan oikeat vaunut.

Jonkusen verran varmaan vartta tullut kuukaudessa lisää tai sitten suoristanut itsensä tai äiti tottunut vaunuihin mutta eivät näytä kyllä enää noin isoille.

Leikkimässä Ilonan kanssa. Ihmeen sulassa sovussa kyllä, vielä. Hetken päästä oltiinkin sitten toisensa naamoissa kiinni.

Kynttilän puhallusta (isä kuvaamassa joten ei voi olettaa muuta kun huonoi kuvia).

Päivänsankari ihan itse, niitä ainoita kuvia missä on yksin kynttilää puhaltamassa, mutta hei missä kakku ja kynttilät???

Se perinteiseksi muodostunut serkus kuvatus, näitä onneksi otettu joka parin kuukauden välein. Näkee hienosti miten nuo pienet kasvaa.

Pieni Ilona
08.03.2009 - 11:00
Tuntuu että kaikki menee niin kauhean nopeasti. Mitään ei ehdi tekemään, päivät vaan menee ja yht äkkiä tapahtuu jotain minkä pitäisi tapahtua monen kuukauden päästä! Mihin se aika katoaa?
Pikkuneitiä on ehditty tässä kuvaamaan ahkerastikin, ehkä sen takia että se on sisällä, isommat pyörii tossa pihassa, vaikka on ollut tosi kovia pakkasiakin.

Uusi keväthaalari testi käytössä sopiiko päälle vai tarviiko ostaa isompi.

Maissinaksut on hyviä!

Pieni kokkaaja maaliskuun alussa

Synttärilahja mekko.

Toinen synttärilahja.

Allergiatestit maaliskuun 2. päivältä. Mitään eip löydetty, lääkäri oli vaan tyhmä oikein käsittänyt äidin mielipidettä et minkä takia imetys pitäis lopettaa koska mitään muuta sopivaa maitoa ei ole vielä löytynyt. En voi kuulemma vaan olla aina paikalla kun toinen tarvii rintaa, enkä käsitä että minkä takia en voi olla.
Korvapoli käyti oli tammikuun viimeisillä päivillä, sielläkin lääkäri piti kummallisena kun ei heti suostuttu putkituksiin vaan koetettiin kysyä että onko siitä haittaa jos hieman tässä ootellaan ja katsellaan että mitäs nyt keväällä kun toinen hieman kasvaa ja on sitä vastustuskykyäkin hieman tullut. Siellä luki jossain merkinnöissä että äiti vastustaa suosituksista huolimatta putkitusta. Nyt on menty kohta 3 kuukautta ilman korvatulehduksia, kauhea räkätauti on ollut päällä muutaman viikon, mutta korvia ei tuntuisi oireilevan. Pahempaa tuntuisi tuo yskä olevan, ei pysty oikein imee rintaa kun nenä täys räkää ja sit tulee itku.
17.12.2008 - 15:12
Saatiin tänään sitten sisaruskuvatkin, oli posteljoonin pässinpää laittanut eskarilla postilaatikkoon ton lapun et on noudettavissa postista kuvat. Muuten hienoa mutta kun se postilaatikko oli makaamassa maassa rikkinäisenä. Kuka älypää semmoiseen laittaa jotain postia!???!!
  Kiasta on vielä lisäksi eskarilainen kuva. Kun tästä pyhät menee tarvii teetää näitä kuvia myöhäiseksi joululahjaksi ja ainakin kummille kuva Kiasta yksin.
16.12.2008 - 15:07
Lähdettiin hieman sokkona retkelle, tiesin vaan koska ja et bussilla mennään joutuu olee bussissa jonkun aikaa ja liittyy jotenkin joulu evankeliumiin näytelmä. Pieniellä tiedoilla lähdettiin, ulkovarusteet päällä kun sanottu et tapahtuu ulkona ja joudutaan olee siellä pihalla 1.5h, toinen tieto oli et eväät mukaan syödään vasta klo16 tienoolla. Näistä lähdettiin sit liikkeelle ja kauniiseen jouluiseen paikkaan päästiin. Hieno oli esitys, harmillisesti ei ole kuvia siitä ollenkaan. Mutta voin suositella kaikille et jotka tahtoo nähdä näitä hieman erillaisena niin menkää ihmeessä katsomaan Lohjalle Vivamon Raamattukylään. Matkalta on tytöistä muutamia kuvia, ensin bussista menomatkalta kaikista oma kuva.  Isommat hetken viihtyivät samalla penkkirivillä. Tässä ollaan lähdössä Hyvinkään ABC:ltä jatkaa matkaa pissatauon jälkeen.  Hienosti Sara pysyi tuolilla vaikka turvakaukalo unohdettiinkin.  Tulomatkalla sit hieman väsytti.
16.12.2008 - 14:48
Nean kerholla oli joulujuhla aseman seurakunta talolla, hienosti sinne kyl löydettiin vaikkei ikinä asemalla olla käyty mitenkään, kerran taidettu pimeällä ajaa ohitte. Kiessus se paikka on mettäs, noin 7km tuli meiltä sinne matkaa.  Seimi näytelmä, Nea ei suostunut menee esittämään koska ei saannut olla enkeli.  Nea hieman valottuneena persoonana. Hienot kulkus pampulat oli päässä.  Tämä neiti ei sitten osannut käyttäytyä ja murjottaa sitä kun pappikin jo käski olla nätisti paikoillaan.  Saatiin siitä Saran seisomisesta kuva sitten vihdoista viimein  Sisarukset koetettu kuvaa vierekkäin, Sara tossa seisoi mut ei tietty enää sitten kun kuvaa otetiin.
15.12.2008 - 14:42
Pidettiin sitten pieni Lucian päivän kulkue täällä, hauskaa oli enemmän ja vähemmän..  Se kulkue Lucia-neitoineen, tilanteeseen sopivasti Nea juuri pudotti steariinia kynttilästä jalalle, kädelle ja housuille. Ulvoi tosin vaan sitä kun käteen sattu, huomannut et jalas oli enemmän. Pienet tonttu "pojat" kulkueessa mukana.  Se aito ja oikea Lucia ei suostunut pukemaan vaatteita kun se on lakana. Kruunua sentäs piti.  Pienet tonttu "pojat", Sara 9,5kk, Sini 26v ja Ilona 5kk  Sara iltapotalla, neitoinen kun ei enää kakkaa muualle kun pottaan. Pisutkin sinne tulee jo hienosti, ikää 9,5kk kun tämä hoksattiin. Nyt vielä kun äiti sais napattua kuvan kun neitonen koettaa nousta tukea ylös tai kävellä tukea pitkin... Joulupukki toisitko äidille uuden kameran?
14.12.2008 - 18:13
Olipas tuo isompi neiti enkelinä joulukirkossa mennä viikolla. Huonoja kuvia huonolla kameralla, vauva sylissä. Toisiko joulupukki mulle ees uuden kameran sais parempia kuvia pimeässä kirkossa.
17.10.2008 - 19:59
Olen vanhempieni luona käymässä ja täältä löytyy ihania aarteita koneelta. Huomaa että vuosikaudet ollut sama kone kun kuvat on sitä luokkaa..  Esikoinen on noin 2vuotias et kuva on otettu 2004 kevät talvella tai sitten syksyllä mut joskus silloin.  2004 maaliskuussa 2v. synttäreiltä.  Tämä kuva on 2005 vappuna  Ei harmainta aavistustakaan et koska... luulisin et 2005 kesällä tms.  Kesä 2005 ja eka vadelman syönti  2005 syksyllä, onko lapsi pieni vai kissa iso?
|
Kirjoittaja
Juttuja hieman tytöistä ja mitä heille kuuluu sekä tarkoitus olisi saada kuvia noista kädentuotoksista kun niitä joskus valmistuupi.
Ihmisen aurinko on toinen ihminen
Kristalli
Kuvittele hennoin kristalli joka virran otteessa kieppuu sielu pieni sisään sen suljettu maailman paineessa puserrettu
Terävät ovat reunat sen kosketusta kavahtaa viiltäen pinta sen syvältä raapii
Tummennut on pinta sen hehkunsa sisään kätkenyt ei säihky pinta kristallin varjo peittänyt loisteen
Ei anna se itseään kiillottaa ei pienuuttaan muille osoittaa uhmaten nauraa ja ilkkuu lyö, potkii ja raastaa
Vaikka niin herkkä on särkymään ei muille sitä näyttää voi koska muuten sirpaleet sen vain upota laineisiin voisivat
Pieni hentoinen kristalli älä sitä särje syliisi sulje loista sisälle puhalla
~Mika Tyni~
|